30. syyskuuta 2008

UFO:sta FO

Nyt se on valmis. Vihdoinkin.



Menekistä en osaa sanoa, koska unohdin taas merkitä kulutetut kerät muistiin, ja neuleen valmistumiseen meni rehellisesti sanottuna... no, kauan. Malli löytyi Suuresta käsityölehdestä, joka on tällä hetkellä toisella puolella Suomea, enkä muista numeroa. Muokkasin mallia jonkin verran, koska lankaa oli niin paljon (vieläkin jäi yksi 50 g:n kerä). Malli on alunperin lyhythihainen. Kaula-aukosta tuli jostain syystä ihan valtavan iso, vaikka olinkin noudattavinani ohjetta aika tarkasti silmämäärien suhteen. Laitoin kaula-aukon "resoriin" (ainaoikeinneuletta) ohutta kuminauhaa muutamaan kerrokseen, mikä selittää tuon rypytyksen. Mutta ratkaisu oli minusta ihan onnistunut (ohjeessakin kyllä sanottiin, että kaulukseen tulee kuminauha, mutta ei se mallin päällä mennyt ihan noin paljon kurttuun). Huomaa muuten, miten langan väri on ihan erilainen sisällä ja ulkona. Kyllä tuosta ihan pitoneule tuli, olen tyytyväinen. Paitsi että kesä meni jo, ei tuota enää tarkene pitää, kun on niin ohut...

Esittelen tässä vielä viime talvena valmistuneita neuleita, jotka ovat taas ajankohtaisia. Eli tein calorimetrin jostain ei-kutittavasta jämäkeinokuitulangasta, jota oli jäänyt korin pohjalle pyörimään. Tämä on ollut paljon käytössä:


Tein myös pipon ja lapaset ohuesta sekoitelangasta, josta äitini on joskus neulonut minulle paidan, josta tykkäsin aikanaan (yläasteella?) ihan hirveästi. Eli aika vanhaa lankaa on. Koska lanka on tosi ohutta, niin pakkasella ei näillä varmaan enää tarkene. Ne sopivat kuitenkin hyvin ihanan kirpakkoihin syyspäiviin. :)



Ihan mahtavaa, pääsin eilen aloittamaan uutta neuletta. :) Teen ulkoilutakin kaveriksi punaisen korvaläppäpipon. Jostain luin, että ne ovat jo menneet pois muodista, mutta eipä tässä tule muotia muutenkaan hirveesti enää seurattua... Pysyvätpähän korvat lämpiminä. :)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis villapaita :) Rypytys kaula-aukossa näyttää kivalta.

Omppumato kirjoitti...

Kaunis paita :).
Minullakin on oma calorimetri kovassa käytössä. Kohta tosi täytyy jo siirtyä pitämään pipoa, jos sää viilenee tätä vauhtia.

Anna-Maija kirjoitti...

On nätti paita! Ja rypytykset sopii miusta hyvin siihen! Onko se musta vai sininen oikeesti?

Olen muuten miettiny et pitäis kysyä, ootko neulonut vihreää villapaitaa koskaan? =)

Miekin aattelin et pitäis tehdä korvaläppäpipo kun se kuulemma näyttää lyhythiuksisen päässä vähän vähemmän tyhmältä kuin tavallinen pipo... saas nähdä. =)

Miia kirjoitti...

Kiitos Tess. Olen itsekin jo tykästynyt tuohon rypytykseen, vaikka se olikin tehty vähän olosuhteiden pakosta. ;)

Omppumato: Kiitos. Olen jo muutaman kerran pitänytkin pipoa, kun ilma on tuntunut tarpeeksi raakealta. Calorimetrit ovat siitä kivoja, että hiuksia voi pitää kiinni vaikka nutturalla, eikä tarvitse koko ajan nykiä pipoa korville (tai sitten pitäisi tehdä iso myssy, jonka alle mahtuu hiuksetkin).

Anna-Maija: Kiitti. :) On tuo ihan musta, näyttää vaan tuossa yhdessä kuvassa siniseltä. Mustasta on muuten aika hankala neuloa, jos ei ole kunnon valaistusta. Äiti on useasti sanonut noin, mutta nyt alan itsekin jo uskoa... :D Niin, vielä en ole neulonut vihreää villapaitaa, mutta haaveissa on koko ajan. Miulla on ollut yks iiihana metsänvihreä villapaita (tai on vieläkin, mutta se on ihan venynyt ja virunut jo), jonka mukaan tämä blogikin sai nimensä. :)