9. syyskuuta 2008

Kämmekkäitä

Neuloin viime talvena kahdet kämmekkäät, toiset seiskaveikasta ja toiset jostain kirjavasta jämäsekoitelangasta. Seiskaveikasta tehdyt kutittavat, toiset eivät. Kummistakohan tykkään enemmän..?



Vihreiden kämmekkäiden malli on saanut innoituksensa Ursus-kämmekkäistä. Ohje on kuitenkin muuten omasta päästä (palmikko on erilainen, minun mallissani on peukalo, ja silmien määrä on laskettu sopimaan käsiini). Palmikko on kiva ja pituus on aika hyvä (lämmittävät myös ranteita), mutta kutittava lanka ei ole kivaa. Kokeilin liottaa kämmekkäitä huuhteluainevedessä, mutta lopputulos ei ollut ihan sitä mitä kuvittelin. Eli kutittavat edelleen. Onkohan kukaan keksinyt konstia tähän ongelmaan..? Seiskaveikasta olen aikaisemmin neulonut sukkia, mutta ne eivät olekaan ikinä olleet suoraan kosketuksessa ihoon, eli aina olen toisia sukkia pitänyt alla. Minun ei siis kannata tehdä ainakaan pipoa tai kaulahuivia kyseisestä langasta...

Kirjavat kämmekkäät ovat saaneet vaikutteita Marylka-kämmekkäistä, mutta jälleen ohje on muuten tempaistu omasta päästä, eli en ole siis lukenut ohjetta ollenkaan, näin vain kuvan. Ovatko nämä sitten Marylkat vai eivätkö ole, se taitaa olla mielipidekysymys. Malli on kuitenkin ihanan yksinkertainen. Näitä neuloessa pystyin melkein tuntemaan nuotiokahvin tuoksun nenässäni... Vaellusreissulle kämmekkäät eivät ole vielä päässeet, koska tänä kesänä emme käyneet kertaakaan patikoimassa, mutta ensi keväänä sitten...



4 kommenttia:

Omppumato kirjoitti...

Ihanan lämpöiset kämmekkäät.
Itselläkin on tarkoitus tehdä
ainakin yhdet kämmekkäät joulupukin kontiin ja yhdet itselle.

Anonyymi kirjoitti...

Nätit kämmekkäät :)

Itse olen tehnyt yhdet kämmekkäät tummanharmaasta seiskaveikasta. Ne eivät kutita ihoani, mutta ovat kuitenkin liian karhean tuntuiset. Muutamia kertoja olen pitänyt, mutta siihenpä on jäänyt.

Eipä siihen kutittavuusongelmaan taida olla muita keinoja kuin neuloja jollakin toisella langalla.

Tikrunmami kirjoitti...

Hienoja kämmekkäitä! Minulla on omat kämmekkäät vielä ToDo-listalla... olisi jo lanka ja mallikin valmiina, mutta aina jokin muu työ menee edelle.

Mie olen todennut, että seiskaveikka jää vain saapassukkalangaksi, se on niin kutittavaa enkä ainakaan minä ole keksinyt siihen pehmennystä. Jopa monen hyvänä pitämä Maijakin kutittaa minulla, itselleni en voi siitäkään tehdä mitän ihoa vasten pidettävää.

Miia kirjoitti...

Kiitos kiitos! :) Tosiaan seuraavan kerran kun kämmekkäitä alan suunnitella, valkkaan heti alkuun jonkun kivemman langan, ettei sitten jää pitämättä vaan sen takia, että kutittaa... Vaikka kaikenlaisia keinokuitulankoja aina moititaankin, niin miusta ne ovat aika ihanan pehmoisia. :) Ja koska kämmekkäisiin menee onneksi aika vähän lankaa, niihin voi kätevästi käyttää erilaisia jämäkeriä (hmm... kirjavat kämmekkäät...vois olla kivat:).