29. joulukuuta 2010

Sukat

Kävimme tapaninpäivänä kylässä miehen vanhempien mökillä. Sain siellä otettua kuvan neulomistani sukista.

Malli: Perussukat
Lanka: 7 veljestä ja Tampereelta ostettua karstalankaa
Puikot: 3

Tosiaan muita valmiita neuleita ei vielä ole esiteltävänä. Olen kuitenkin askarrellut kaikenlaista pientä kivaa, lähinnä jouluun liittyvää. Koristelin jo aiemmin tekemäni kranssin jouluiseksi:



Koristelin myös vanhoja lasipurkkeja jouluisiksi tuikkukupeiksi:



Tällaisen taulun maalasin jo hyvissä ajoin ennen joulua, kun tuli tilaus (tosin itse taulu jäi meille, siitä tarvittiin vain kuva).



Joululahjaksi sain mm. nämä:



Syksyn aikana tein meille myös yöpöydät makuuhuoneeseen. En tosin tehnyt niitä ihan alusta asti, fiksailin vain vähän kirpputorilta löydettyjä baarijakkaroita. Ne piti purkaa osiin, hioa lakka pois, sahata jalat ja selkänoja lyhyemmiksi, kasata kokoon, petsata (hups, olikin väärä sävy), hioa vähän lisää, petsata uudestaan (taas väärä sävy, grrr!), hioa vielä kerran ja vahata lopuksi puuvahalla (huh, vihdoin sävy oli kiva). Olisimme muuten varmaan ostaneet yöpöydät, mutta makuuhuoneemme on sen verran pieni, että yöpöydät saivat olla maksimissaan 40 senttiä leveät, eikä siksi sopivia pöytiä löytynyt valmiina (tai sitten ne olivat järjettömän kalliita). Tuollaiset vanhat baarijakkarat olivat just sopivan kapeita. Ja hintakin oli aika hyvä, 3,50 e/kappale. :) Harmi, etten tajunnut ottaa kuvaa alkuperäisistä tuoleista.









Ja Jyskistä ostetut korit vielä alle, niin kirjat ja nenäliinatkin ovat käden ulottuvilla.

3 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hupsahdin surffailla blogiisi ja täältähän löytyi kaikkea mukavaa ja mielenkiintoista.

milena kirjoitti...

Upeat yöpöydät, ihania jouluaskarteluja ja jämerät sukat! Sulta sujuu näköjään mikä vaan :)

Miia kirjoitti...

Enkulin käsityöt: Kiva kun tulit käymään, tuutha sie vastakii. :D

Kiitos, Milena! Ei valitettavasti vielä suju ihan mikä vain, mutta yritys on kova. :)