25. maaliskuuta 2014

Kuulumisia

Niin se aika juoksee. Blogin päivitys on vähän takkuillut, koska mielessä on ollut noin tuhat muuta asiaa. Yritän parantaa tapani.

Kävimme kesälomalla Lapissa ja toimme kotiin ison kasan poron sarvia. Halusin hyödyntää niitä sisustuksessa, mutta hauskalla tavalla. En siis kaivannut meille mitään mökkityyliä (eli ei pelkkiä sarvia seinälle tai naulakkoa eteiseen tms.). Onneksi löysin Ravelrysta kivan ohjeen. Lopulta seinälle päätyi tällainen:




 Lanka taisi olla Novitan Kaikua, menekki noin puoli kerää. Ohje siis löytyi Ravelrysta nimellä My dear - a deer trophy. Ohjeessa myös sarvet on neulottu, mutta halusin tosiaan käyttää aitoja sarvia. Korvia piti vähän tukea rautalangalla, jotta ne pysyisivät kuosissaan. Iskä auttoi kiinnittämällä sarvet puiseen taustaan. Ai niin, muokkasin ihan vähän ohjetta ja neuloin päätä pikkuisen pidemmäksi. 

Yllä olevan jutun lisäksi olen työstänyt kaikenlaista muuta pientä. Tärkein niistä on kuitenkin vielä mahassa... jep jep, täällä odotetaan. :) Eikä pitäisi mennä enää kauan. Lähtö synnärille saattaa itse asiassa koittaa minä päivänä hyvänsä. Odotellessa olen mm. neulonut yhdet villapöpät:

 Ohje: Villapöpät, Ulla 01/08
Lanka: Novita Puro, 50 g

Äiskä neuloi toiset villavaippahousut eri ohjeella (en muista enää, mistä ohje löytyi), ja ompelimme yhdessä yhden taskuvaipan. Ei ollut ihan miun juttu tuo ompelu... muutaman kerran meinasi hermo palaa. ;) Ohje on kyllä hyvin simppeli, mutta materiaalit olivat jotenkin hirveen hankalia työstää. Onneksi sain ostettua serkulta ison kasan kestovaippoja, niin ei tarvitse niitäkään enää ommella. Ja tuo ommeltu vaippa on vastasyntyneelle ihan liian iso muutenkin. Villapöpien neulominen oli kyllä mukavaa, ja ajattelin tehdä vielä toiset, vähän pienemmät, samalla ohjeella. Tässä vielä kuva äiskän neulomista housuista ja siitä yhdestä ommellusta: