18. elokuuta 2008

Valmis

Sain kuin sainkin pitsineuletopin valmiiksi. Aloitin neulomisen sunnuntaina ja sain kappaleen torstaina automatkalla valmiiksi. Perjantaina en ehtinyt tehdä neuleelle mitään. Lauantaina päättelin langanpäät ja tänään ehdin virkata reunat (ohjeessa ei näin sanottu, mutta mielestäni reunasta tuli siistimpi näin). Topista tuli ihan kiva. Tykkään mallista edelleen, ehkä juuri noiden leveiden olkainten ansiosta. Niistä tuli virkkauksen jälkeen tietysti vielä himpun verran leveämmät. Ei aina jaksa pitää naruolkaintoppeja... Ja pitsimalli on myös mielestäni aika nätti.



Lankaa jäi tämän verran:


Onneksi jäi noin vähän, koska tarkoitus oli saada lanka tuhlattua ainakin melkein kokonaan. Menekistä en osaa tarkasti sanoa, sillä tuosta langasta olen joskus neulonut jotain, josta ei sitten tullutkaan mitään. Purin tämä tekeleen viime keväänä, koska lanka oli kuitenkin ihan mukavan tuntuista (suurimmaksi osaksi puuvillaa, luulisin). Kastelin, kuivasin, vyyhditin ja kerin langan, ja tuloksena oli kaksi isohkoa kerää (ja kaksi minikokoista), joiden painoa en tiedä tarkasti. Minulla oli vielä jemmassa yksi kerä (50 grammaa) markka-aikana jostain marketista ostettua Miami-nimistä lankaa (90% puuvillaa, 10% polyesteriä), joka tuntui hupenevan hetkessä. Kerissä oli siis luultavasti vähän enemmän lankaa, jotain 50 ja 100 gramman väliltä. Kerillä oleva lanka oli kai tuota samaa Miami-lankaa, vaikken uskallakaan mennä takuuseen asiasta. Isot kerät ja tuo 50g Miamia menivät siis kokonaan, ja minikeristä toisesta otin lankaa reunan virkkaukseen. Sellainen tarina.

Sangen tiukka aikataulu johtui kirjastosta, joka omistaa lehden, jossa ohje on. Lähdimme Miehen kanssa ajamaan torstaina kotikonnuille, enkä viitsinyt ottaa lehteä mukaan... Lehti on Novitan kesä 2008, malli on numero 54.

2 kommenttia:

Omppumato kirjoitti...

Topista tuli kaunis. Ihanaa pitsikuviota.

Miia kirjoitti...

Kiitos :)