9. toukokuuta 2010

Kuva-arvoitus

Mitkä nämä ovat?


Hahaa, nehän ovat tietenkin kierresukat, jotka neuloin äidille synttärilahjaksi hirveän kiireen säestämänä. Juhlat olivat torstaina. Hoksasin edellisenä perjantaina, että voisinpa oikeastaan neuloa äidille jotakin, vaikka olimmekin jo hankkineet isän ja veljen kanssa yhden vähän arvokkaamman lahjan. Perjantai-iltana ostin ruokakaupasta kerän keväänvihreää 7 veljestä ja aloin neuloa. Ensimmäinen sukka valmistui sunnuntai-iltana, toinen vasta torstaiaamuna.

Malli sinänsä on nerokas, vaikka onkin tajuttoman simppeli. Kyllä ne vaan istuvat jalassa, kuulkaa. Tässä todiste:



Malli: Kierresukat kirjasta Suloiset sukat (Stine Hoelgaard Johansen)
Lanka: 7 veljestä, noin 100 g
Puikot: Neloset

Mainittakoon vielä, että äiti tykkäsi sukista.

Ompelin jonkin aikaa sitten vanhoihin koristetyynyihin uudet, kivat tyynynpäälliset jostakin Anttilan jämäpalakankaasta. Saimme taas edullisesti uutta ilmettä olkkariin! Oh, joy. :)


6. huhtikuuta 2010

Roosa tunika

Roosa tunika valmistui noin kuukausi sitten, mutta enpä taaskaan saanut aikaiseksi kuvata sitä kuin vasta nyt. On tuon kanssa kuulkaa nysvättykin. Aloitin työtä jo viime kesänä (aloitus taisi muuten onnistua noin viidennellä yrittämällä; silmien määrä oli alkuperäisessä ohjeessa jotain ihan käsittämätöntä). Työ joutui kuitenkin telakalle pitkäksi aikaa, kun en jaksanut neuloa koko ajan vain aivotonta sileää, ja vielä ärsyttävän ohuella langalla. Talvisemmat neuleet kiinnostivat enemmän, ja sen takia tämä valmistui vasta nyt. Ja oikeastaan aika hyvään aikaan, kohtahan tunikaa voi pitää ulkonakin. :) Hihoissa, pääntiessä ja helmassa on virkkausta. Sekin oli ihan hauskaa pitkästä aikaa. Ainut juttu, joka jäi vähän vaivaamaan, näkyy tuossa rintamuksessa. Eli tein kainaloihin asti pyörönä, mutta kun aloin neuloa tasona, nurja kohta ei näkynytkään enää niin selkeästi.

Nyt tulee hirrrveästi kuvia, bear with me. ;)








Malli: Roosa naisen tunika, Moda 2/2008
Lanka: Anttilan Veera, noin 400 g
Puikot: Kolmoset?

Taustalla näkyy meijen uudet olohuoneen verhot, jotka ompelin Ikean kauniista Cecilia-kankaasta. Saatiin olohuoneeseen vähän keväisempää ilmettä. :)

Meijen pihassa kasvaa jo kukkia!

7. maaliskuuta 2010

Alman sukat

Tein kaverin vauvalle sukat mainiolla junasukkien ohjeella. Yhdessä vaiheessa olin ihan varma, että lanka loppuisi kesken, mutta riitti se onneksi kuitenkin. Loppujen lopuksi sitä jäi noin 20 senttiä jäljelle, päätellessä ei tarvinnut edes katkaista lankaa. Sukat olivat vähän reilut pikkuiselle, mutta mieluummin niin päin. :)



Junasukat: Taito Etelä-Pohjanmaa
Lanka: Novita Wool, 50 g

14. helmikuuta 2010

Ystävänpäivänä

Tänä ystävänpäivänä mie

- kävin hiihtämässä
- leivoin pullaa
- kirjoittelin viestejä kavereille
- ripustin verhot työhuoneeseen (vihdoinkin!)
- päättelin vihreän kaulurin langanpäät.

Kaulurin ensimmäinen versio syntyi jo viime vuoden puolella, mutta koska tähän ei ollut mitään ohjetta, siitä tuli liian löysä. Siis sen verran löysä, että tuuli olisi päässyt puhaltamaan kaulaan. Se ei ollut kuitenkaan niin löysä, että olisi ollut sellainen muodikas lörppäkauluri. :) Niinpä purin sen ja aloitin kiltisti alusta. Nyt on sopiva.

Kauluri 2.0:




Malli: Omasta päästä
Lanka: Novita Helen, 100 g
Puikot: 5 mm ?



Ihanaa ystävänpäivää!

5. helmikuuta 2010

I'm back - Olen selkä

Olen ollut tosi surkea bloggaaja. En voi enää vedota edes muuttokiireeseen. Mutta en jaksa ottaa tästä mitään pulttia. :)

Muuton jälkeinen elämä on kyllä ihan oikeasti ollut aika kiireistä, töitä on (onneksi) riittänyt ja muutakin tekemistä piisannut. Meillä on nyt uusi, ihana koti, joka on puolet isompi kuin edellinen. Meillä on yläkerta. Ja sauna. Ja pieni piha. Ja työhuone/vierashuone/harrastehuone. Uusi sohvakin saatiin tilattua vihdoinkin, sen pitäisi tulla viimeistään maaliskuun alussa. Asutaan siis nyt vuokralla rivitalossa, jos en ole jo maininnut.

Kukaan ei varmaan jaksa enää tässä vaiheessa kuulla joulusta, mutta kerronpa silti. Se nimittäin tuntui hujahtavan ohi ihan liian nopeasti. En ehtinyt kunnolla edes fiilistellä. Pari joululahjaneuletta valmistui vasta tämän vuoden puolella, koska en vain yksinkertaisesti ehtinyt neuloa niitä valmiiksi ennen joulua.

Veljelle tein sukat, öö, olikohan Nalle Colorista? Joo, tais se olla. Ja valkoista Nallea panin sekaan, kun muuten ei olisi lanka riittänyt.


Äidille tein Lacy Baktuksen, joka oli niin kiva malli, että saatanpa tehdä joskus itsellenikin. Lanka oli ostettu kirpparilta, en tiedä mitä oli. Huivin alta pilkottaa rahi, jonka isä teki minulle joululahjaksi. Se sopii täydellisesti kunnostamani tuolin kaveriksi. Kangas on samaa kuin tuolissa, samoin maali. Se on ihan täydellinen!


Isälle tein lapaset Temposta. Varsi on tarkoituksella lyhyt (ja ilman resoria), jotta lapaset mahtuvat rukkasten alle, joissa on aika leveä resori.


Sain muutes sinisestä vähäksi aikaa tarpeekseni...


Muoks.: Sukkien lanka taisi sittenkin olla Isoveli coloria, kun oikein tarkemmin mietin. En tietenkään löydä enää vyötettä mistään.

4. joulukuuta 2009

Tähtiin kirjoitettu?

Kuinkahan lie,
Minneppä vie,
Tää tie,
Kun venttaa jo kulkijaa.
Kuinkahan lie,
Mahtaako siellä,
Oottaa se onneni maa?
Jos minä nostan,
Kytkintä nyt,
Ja vaihdan kunnolla maisemaa.
Kuinkahan lie,
Eiköhän sielläkin leipää ja punkkua saa.

Mä oon kuullut ennenkin,
Puuskutuksen veturin,
Kun se kiskoo vaunujaan.
Miksi viivyttelisin?
Eksyn sinne kuitenkin.
Sehän kirjoitettu on tähtihin.

Reittisi sun,
Ja reittisi mun,
On karttaan piirtäneet viivojaan.
Sinne ja pois,
Voi kunpa vois,
Ees joskus viipyä vaan.
Askeleet nuo,
Vie ja ne tuo,
Kun aikaa raitilla tuhlataan.
Luonasi vaan,
Oikenemaan,
Nää joutavat kiemurat saa.

Mä oon kuullut ennenkin,
Äänen sumusireenin,
Ja sen airon loiskeen,
Ja haitarin.
Miksi sitä surisin?
Kivillä jos kävinkin.
Sehän kirjoitettu on tähtihin.

Mä oon kuullut ennenkin,
Puuskutuksen veturin,
Kun se kiskoo vaunujaan.
Miksi viivyttelisin?
Eksyn sinne kuitenkin.
Sehän kirjoitettu on tähtihin.

(Pauli Hanhiniemi ja Hehkumo: Tähtiin kirjoitettu)

Muuttoapulaiset tulevat huomenna, ja perjantaina lähdetään. Vielä on kamalasti tekemistä sitä ennen. Pikkusen haikea olo. Mutta kyllä se tästä. :)

Onko täällä muuten muita Hehkumo-faneja?

3. joulukuuta 2009

Mössa

Jag har en ny mössa.


Malli: Mariomyssy
Lanka: Novita Puro, sävy Ruska, noin 60 g

Kun kerta asutaan täällä Pohjanmaalla vielä pari viikkoa, niin täytyyhän tuota ruotsiakin hieman käyttää (paitsi että siihen se nyt saa jäädä, sori vaan). Jep jep. Muutto on kohta edessä. Kaakkois-Suomeen. :)