6. huhtikuuta 2010

Roosa tunika

Roosa tunika valmistui noin kuukausi sitten, mutta enpä taaskaan saanut aikaiseksi kuvata sitä kuin vasta nyt. On tuon kanssa kuulkaa nysvättykin. Aloitin työtä jo viime kesänä (aloitus taisi muuten onnistua noin viidennellä yrittämällä; silmien määrä oli alkuperäisessä ohjeessa jotain ihan käsittämätöntä). Työ joutui kuitenkin telakalle pitkäksi aikaa, kun en jaksanut neuloa koko ajan vain aivotonta sileää, ja vielä ärsyttävän ohuella langalla. Talvisemmat neuleet kiinnostivat enemmän, ja sen takia tämä valmistui vasta nyt. Ja oikeastaan aika hyvään aikaan, kohtahan tunikaa voi pitää ulkonakin. :) Hihoissa, pääntiessä ja helmassa on virkkausta. Sekin oli ihan hauskaa pitkästä aikaa. Ainut juttu, joka jäi vähän vaivaamaan, näkyy tuossa rintamuksessa. Eli tein kainaloihin asti pyörönä, mutta kun aloin neuloa tasona, nurja kohta ei näkynytkään enää niin selkeästi.

Nyt tulee hirrrveästi kuvia, bear with me. ;)








Malli: Roosa naisen tunika, Moda 2/2008
Lanka: Anttilan Veera, noin 400 g
Puikot: Kolmoset?

Taustalla näkyy meijen uudet olohuoneen verhot, jotka ompelin Ikean kauniista Cecilia-kankaasta. Saatiin olohuoneeseen vähän keväisempää ilmettä. :)

Meijen pihassa kasvaa jo kukkia!

7 kommenttia:

Anna-Maija kirjoitti...

Ihanan keväistä, kukat sekä tunika! Meidän piha on vielä ihan lumista kuravelliä...

milena kirjoitti...

Aivan ihana tunika!

Flikka kirjoitti...

Onpa todella kaunis tunika, nuo virkatut osat ovat piste i:n päälle! Ja verhot on ihqut myös, tykkään ite kans vihreästä.

Heidi kirjoitti...

Nuo lumikellot on ihania kukkia!!! <3

Miia kirjoitti...

Anna-Maija: Tuo meijen piha on etelään päin, joten lumet sulivat tosi nopeasti. Nyt siellä ei ole enää yhtään. Aika ihanaa!

Kiitos, Milena! :) Tykkään tunikasta itekin.

Flikka: Kiitos, oli tosiaan ihan hauskaa välillä vähän virkatakin. Verhojakin oli kiva ommella vaihteeksi. En ole vieläkään saanut aikaiseksi etsiä itselleni konetta, joten äiskän koneella surruttelin. :)

Heidi: Lumikellot ovat tosiaan ihania. Nyt kukkapenkissä on lisäksi ainakin krookuksia. Saa nyt nähdä, mitä muuta tuolta paljastuu. ;D

Omppumato kirjoitti...

Aivan ihana tunika. Väriltään kaunis ja kauniisti olet yhdistänyt neuletta ja virkkausta.

Miia kirjoitti...

Hmm, kummallista. Kirjoitin kommentit tänne jo aikoja sitten, mutta nyt ne ovat kadonneet... Sähköpostissa ne ovat kuitenkin. Pannaan ne tähän nyt toistamiseen:


Anna-Maija: Tuo meijen piha on etelään päin, joten lumet sulivat tosi nopeasti. Nyt siellä ei ole enää yhtään lunta. Aika ihanaa!

Kiitos, Milena! :) Tykkään tunikasta itekin.

Flikka: Kiitos, oli tosiaan ihan hauskaa välillä vähän virkatakin. Verhojakin oli kiva ommella vaihteeksi. En ole vieläkään saanut aikaiseksi etsiä itselleni konetta, joten äiskän koneella surruttelin. :)

Heidi: Lumikellot ovat tosiaan ihania. Nyt kukkapenkissä on lisäksi ainakin krookuksia. Saa nyt nähdä, mitä muuta tuolta paljastuu.

Kiitos, Omppumato! :)