Vihdoinkin Mambo-villatakki on valmis. Tai se valmistui oikeastaan jo pari viikkoa sitten, mutta kuvat sain otetuksi vasta viikko sitten, ja nyt vasta ehdin blogata.
Etukappaleisiin ja hihoihin tein palmikot, selkäpuolella on pelkkää sileää neuletta. Leveä nappilista, raglanhihat. Kaulukseen asti oli vielä epäselvää, tuleeko tähän huppu vai ei. Lopulta lankaa jäi niin vähän, että tein kauluksesta tuollaisen "tavallisen". Ompelin parit nepparit kaulukseen, joten sen saa myös kivasti pystyyn, eli näin:
Yritin piiloutua villatakin sisään. :) Nepparit ompelin, koska en tajunnut tehdä napinläpiä ylös asti. Villatakki on tosiaan sävelletty omasta päästä. Miulla oli tietynlainen kuva valmiista villatakista, ja aika hyvin lopputulos vastaakin mielikuvaani. Kauluksesta tuli tuollainen, koska siitä tuli tuollainen. ;) Napinlävet tein omasta päästä (en ollut koskaan tehnyt vielä napinläpiä puikoilla). Takakappaletta muotoilin hieman, jotta neule istuisi paremmin päälle. Miulla kun on sen verran leveä lantio, että alhaalta sopivan levyinen neule olisi ylhäältä turhan leveä. Kun tekee ite, saa just sopivan. :) Tykkään!
Puunapit ovat ihania. Onneksi ostin sellaiset tähän, vaikka ensin katselinkin tavallisia (tylsiä) muovinappeja.
Yhdessä kuvassa näkyy samalla reunaa uudesta Mario-myssystä, jonka tein automatkan aikana, kun ei tarvinnut itse ajaa. Lankana on käytetty Novitan Luxus Stonea, joka osoittautui mukavan pehmeäksi villalangaksi. Myssy on tosi mukava päässä (ei varmaankaan ole mikään yllätys, kun on kyse tästä mallista; ihan mahtava malli ja ohje).
5 kommenttia:
Kaunis villatakki :)
Aivan upea mambo-villatakki! Todella hienosti onnistunut ja istuu päällesi kauniisti.
Ihana villatakki!
Kiitos! :) Villatakki on ollut jo kovassa käytössä, nytkin on päällä, kun olen tällainen vilukissa. Nii ja tervehdys vaan, Anna-Kaisa, aina on kiva saada uusia blogituttavia! :)
Terve, terve! Uudet blogituttavuudet on kyllä kivoja. :) Sun blogistas saa aina mielettömästi ideoita.
Lähetä kommentti